Marjasato on säilötty. Voi välillä laiskotella kasvimaan pääsadon nostoa ja syksyn sienisatoa odotellessa. Kantarelleja on jo pakastimessa. Myös herneitä ja papuja olen säilönyt.
On ollut hyvä, jopa ihana kesä. Ei kuitenkaan säiden vuoksi. Säät tänä kesänä ovat olleet todella vaihtelevia. Paljon tuulisia, pilvisiä ja sadekuuroisia päiviä.
On onnistunut matka takana ja iloisia hetkiä lasten kanssa. On ollut hauskoja tapaamisia, ja viihtyisiä, ikimuistoisia juhlia.
Vanhaa valokuvaa etsiessäni ( tädille jenkkilään) olen penkonut aitassa muovisia arkistolaatikoitani ja palannut menneisyyteen niiden sisällön kautta monin tavoin.
Olen myös aloittanut vanhojen päiväkirjojeni tuhoamisen. Joitakin asioita niistä kirjaan muistiin, mutta hämmästyttää se, miten vähän loppujen lopuksi elämäni on ulkoisesti muuttunut kymmenien vuosien aikana. Varsinkin aiheet ja asiat, joita olen kirjannut päiväkirjojeni sivuille toistuvat.
Oli liikuttavaa löytää mm. poikani neuvolakortti ja paljon mm. piirrustuksia. Tyttäreni kuolintodistuksessa oli tarkka syntymäpaino, jonka olin jo unohtanut. Vanhempieni ja mummojeni kirjeet ovat liikuttavia aarteita.
Lukuisista matkoista olen säilönyt jopa jonkin verran kuittejakin. Voin aina löytää matkatunnelmat uudelleen, kun selaan tallentamiani papereita, aikatauluja, matkapäiväkirjoja yms.
Menneisyyttä ei voi tuhota polttamalla päiväkirjoja ja koottua materiaalia. Tärkeät, merkitykselliset tapahtumat ovat tatuoituina muistissa. Ellei aivosairaudet ala tuhota aivojen tiedostoja.
Kaikkea menneestä ei voi, eikä tarvitse muistaa. Ikävien asioiden unohtaminen voi jopa olla tervettä ja suojella mieltä.
Monta toivetta on tänä kesänä toteutunut. Myös niitä, joita en uskonut koskaan toteutuvan.
Nyt on haikeaa ajatella, että syksy on laittamassa jalkaansa oven väliin, mutta toiveita ja unelmia riittää vielä runsaasti, niin tähän päivään, kuin pitkälle tulevaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti